Archive for the 'Huumorinkukkia' category

Ajanvietettä junaan

Jan 12 2014 Published by under Huumorinkukkia

Junassa istuessa kun on aikaa niin tulee tabletilla lueskeltua blogeja ja etsittyä ajanvietettä. Tällä kertaa eksyin Arvoituksia sivustolle, jonka parissa junamatka vierähtikin leppoisasti. Arvoituksiahan oli ennen tapana esittää hyvin yleisesti ihmisten huviksi ja ajanvietteeksi, ja niillä mitattiin leikkimielisesti ihmisten nokkeluutta. Arvoituksien aiheet olivat pääsääntöisesti ihmisten arkielämästä tuttuja kuten esimerkiksi luontoon ja käyttöesineisiin liittyviä.

Arvoitukset on sinällään hyvä ja hauska viihteen muoto että ne sopivat eskari-ikäisestä aina tälläiseen parhaat vuotensa nähneeseen maailman matkaajaan. Tosin ei sentään ihan samat toimi kaikille, kuten vaikka nämä “Mikä on vihreä ja lentää” lasten wc-huumorijutut.

Väittivät että Einsteinkin olisi arvoituksien parissa viihtynyt ja olihan tuolla sivulla olevat suurmiehen tekeleet ainakin minunlaiselleni tavanmiehelle aivan liian vaikeita. Mutta hyvin meni matka mikä on aina plussaa vaikkei siitä pisteitä saakkaan.

Comments are off for this post

Lappalaisten eroja eteläsuomalaisiin

Jul 13 2013 Published by under Huumorinkukkia


lapinmies

10°C

Lämpö päälle helsingiläisissä vuokra-asunnoissa. 
Lappalaiset istuttavat kukkia.

5°C
Lappilaiset ottavat aurinkoa, jos se nousee

2°C 
Italialaiset autot eivät enää starttaa

0°C 
Vesi jäätyy

-1°C 
Hengitys näkyy. Muutetaan etelään. 
Lappilaiset juovat kylmää olutta ja syövät jäätä

-4°C 
Kissa haluaa sänkyyn viereen

-10°C 
Etelässä suunnitellaan Thaimaan lomaa. Lappilaiset menevät uimaan

-12°C 
Liian kylmä lumisateelle

-15°C 
Amerikkalaiset autot eivät enää starttaa

-18°C 
Helsinkiläiset talonomistajat vääntävät lämmöt päälle

-20°C 
Hengitys kuuluu

-22°C 
Ranskalaiset autot eivät enää starttaa. Liian kylmää luisteluun

-23°C 
Poliitikot alkavat puhua päättömiä

-24°C 
Saksalaiset autot eivät enää starttaa

-26°C 
Hengityksestä saa rakennusainetta igluun

-29°C 
Kissa haluaa yöpuvun

-30°C 
Kunnon auto ei enää starttaa
Lappalainen potkaisee renkaaseen ja starttaa LADAn

-31°C 
Liian kylmä suudella, huulet jäätyvät toisiinsa
Lappilaiset jalkapalloseurat aloittavat jalkapallotreenit kevääksi

-35°C 
Kahden viikon kylpyläloma
Lappalaiset lapioivat pois katolta lumet

-39°C 
Elohopea jäätyy
Lappilaiset laittavat puseron ylänapin kiinni

-40°C 
Auto haluaa sänkyyn
Pusero päälle Lapissa

-44°C 
Lappilainen harkitsee toimiston ikkunan sulkemista

-45°C 
Lappilaiset sulkevat vessanikkunan

-50°C 
Merileijonat jätävät Grönlannin
Lapissa käsineet vaihdetaan rukkasiin. 

-70°C 
Jääkarhut lähtevät napajäätiköltä
Lapin yliopistossa järjestetään hiihtokilpailut

-75°C 
Joulupukki lähtee napapiiriltä
Korvalaput alas karvahatusta

-120°C 
Alkoholi jäätyy lappilaiset ovat surullisia

-268°C 
 Helium nesteytyy

-270°C 
Helvetti jäätyy

-273,15°C 
Absoluuttinen nollapiste mikään ei liiku
Lappalaiset alkavat jo tuntea kylmyyttä, 
antakaa snapsi imeskeltäväksi

Comments are off for this post