Archive for: December, 2013

Uusi viikko

Dec 10 2013 Published by under Maakuntamatkailua

Huomenna tulisi aloittaa uusi viikko ja onhan se aina alku hankalaa ennenkuin saa koneen käymään ja uudestaan rytmin päälle. Vanha alkaa jo väsyä kun päivän pituus on 11 h ja ensi jaksossa 27 h koko ajan työtä valmistelujen ja korjausten lisäksi. Olisihan sitä lähempänä helpompi työskennellä eli ei jatkuvaa reissaamista eikä kahta asuntoa kuluineen. Mittariin tulee jo 57 v ja samana vuonna jo kun uurastus on aloitettu niin onhan sitä jo siinä työrupeamaa miehelle.

Pyörällä pakkasella ajelen töihin ja palelen aina välillä riittävän paljon, ettei halua muuten ulkoilla vapaaehtoisesti vaikka hiihtomaastot ovat mainiot ja ladut lähellä. Täällä mökillä on parempi hiidellä, jos voimat loppuu niin tasaisella jäällä pääsee helpommin takaisin kuin tuntemattomassa maastossa. Mäkiä olisi Vuokatissa ja muitakin virikkeitä, mutta väsyneenä ja viikonloput kotona eivät sovi yhteen. Sotkattia paikaakkunnan mainoslehteä lukiessa hengessä käy siellä mukana ja alkuunsa saa mielikuvitus jatkaa. Koti-Kajaani ilmaisjakelusta lueskelen keskiviikkoisin kuinka montaa on viikonvaihteessa pahoinpidelty tai autoja rikottu eli ei oikein sovi minun kuvioihini kun yli 150 tapausta jokainen viikonloppu on poliisille rikkomuksia ilmoitettu.

Kyllä mielellään junassa istuu väsyttävän viikon jälkeen ja kyllä siinä toipumiseen menee vähintään puolet lauantaistakin ennenkuin taas alkaa kulkemaan normaalilla tavalla. Takaisinmeno on sitten mukavampaa kun on saanut levätä ja petipaikka junassa. Viikollakin saa levätä kunhan muistaa valmistella kaiken tarpeellisen. Ovat kovia purnaamaan. Turhia murinoita ei tarvitsisi enää olla kun työelämässä ei purnata vaan tehdään pomon ohjeitten mukaan tinkimättä. Nuorempana on tietty lapsuuden vastarinta ja kiukuttelu, mutta se on kitkettävä pois.

Paikallislehdissä on myös usein kirjoittelua purnausmielessä. Erittäin turhautuneita jotkut tuntuvat olevan ja muutenkin talven pituus kaamos kylmyys ja työpaikkojen vähyys siis suurtyöttömyys yleisten asioitten lisäksi luovat suotuisan ilmapiirin tällaiselle synnynnäiselle purnausmentaliteetille. No ei kaikki niin musta valkoista ole. Muta rasismia on ja machoilua. Korpi on ympärillä ja jukolalainen seitsemän veljeksen elämäntarinan kuvaus soopii hyvin kuvaamaan miespuolisten nuorten sopeutumattomuutta elämän realiteetteihin.

Comments are off for this post